Hyppää pääsisältöön
Front page
27.5.2021

Lounea tuo ensimmäisenä Suomessa ja ensimmäisten joukossa maailmassa kuluttajille 10G:n internetyhteyden

TIEDOTE 27.5.2021

Lounea on ensimmäinen operaattori Suomessa, joka tuo kuluttajille 10 000 megan eli 10 gigan internetyhteyden. Valokuituverkossa on tähänkin asti pystytty tarjoamaan nopeita yhteyksiä aina 1G asti. Nyt markkinoille tuodaan internetyhteys, jonka nopeus riittää mihin tahansa kotitalouden tarpeeseen. Vain valokuitutekniikalla voidaan mahdollistaa näin suuret nopeudet kotiverkkoihin. 10G:n yhteys tuodaan tarjolle Lounean koko valokuituverkkoon jouluun mennessä.

Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen näkee tehokkaat nettinopeudet alan kannalta tärkeinä. Viitanen kertoo, että viimeisen parin vuoden aikana on ollut nähtävissä trendi, jossa kuluttajat ovat olleet kiinnostuneita yhä suuremmista nopeuksista. Valokuitu on ylivoimainen tiedonsiirtokyvyltään ja vakaudeltaan, ja haluamme tuoda sen parhaat puolet asiakkaillemme. Tämä osaltaan ohjaa alaa tuomaan jo saatavilla olevaa teknologiaa myös kuluttajien käsiin.

– Kodeissa käytetään nykyään monipuolisesti nettiä; tehdään etätöitä, pelataan ja kulutetaan viihdettä. Myös monet kodinkoneet ovat yhteydessä verkkoon. Gigan internetyhteydet ovat jo nyt arkipäivää. On vain ajan kysymys, milloin tällaisia suurempia nopeuksia tarvitaan, toteaa Viitanen.

Tehokasta nettiä voidaan kotitalouksissa tarvita muun muassa raskaampaan tiedonsiirtoon, pelien lataamiseen ja verkkopeleihin, 4K-kuvanlaadulla katsottavaan viihteeseen jne. 10G:n yhteydellä esimerkiksi verkosta ladattavat pelit saadaan käyttöön sekunneissa. Ensimmäiset 10G:n internetyhteydet toimitetaan Lounean asiakkaille ennen juhannusta ja laajemmin kaupallisesti ne tulevat saataville vielä ennen joulua. 10G:n internetyhteys on mahdollista toteuttaa asuntoihin, joissa valokuitu on tuotu asuntoon asti.

Ensimmäisten joukossa maailmassa

Lounea on maailmanlaajuisessakin mittakaavassa ensimmäisten operaattorien joukossa tuomassa 10G:n internetyhteyksiä kuluttajille.

Lounean yhteistyökumppanin, Huawein, asiakkuusjohtaja Hannu Raasakka kertoo, että Lounean julkistus on merkittävä askel Suomen maineelle teknologia-alan edelläkävijänä.

– Suomi on ollut tunnetusti yksi ensimmäisistä nopeiden yhteyksien tarjoajista maailmanlaajuisesti. Kun muualla maailmassa puhutaan sadan megan yhteyksistä, on Suomessa puhuttu jo tuhannen megan eli yhden gigan yhteyksistä. Nyt Lounea vahvistaa entisestään Suomen jalansijaa nopeiden internetyhteyksien maana erittäin nopealla kymmenen gigan kuluttajayhteydellään, kertoo Raasakka.

Myös Lounean yhteistyökumppani Genexis iloitsee yhteistyöstä ja Lounean aikeista.

– Lounea on ensimmäinen operaattori, joka ottaa 10G:n yhteydet myyntiin kuluttajille Suomessa. Olemme iloisia Lounean rohkeudesta lähteä pioneeriksi suuriin yhteyksiin sekä tyytyväisiä, että pääsemme tekemään yhteistyötä, sanoo Genexis Finlandin varatoimitusjohtaja Simo Sulkko.

Kotitalouksien internetin käyttö on lisääntynyt viime vuosina vauhdilla, kun koteihin on hankittu jatkuvasti enemmän internettiä käyttävää kodintekniikkaa. Nykyisellään on jo tavallista, että jokainen perheenjäsen käyttää samaan aikaan usealla eri laitteella internettiä. Etätyöt ovat koronan jälkeen lisääntyneet, ja tutkimukset kertovat, että moni aikoo jatkaa etätöitä myös koronan jälkeen. Tämän vuoksi on tärkeää, että internetissä on riittävästi kapasiteettia, eikä netin teho häiriinny muiden samalla alueella asuvien kotitalouksien tai yritysten käytöstä. Tässä valokuitu on ylivoimainen.


Lisätietoa:

Veli-Matti Viitanen
toimitusjohtaja, Lounea
puh. 050 1526, veli-matti.viitanen@lounea.fi

Hannu Raasakka
asiakkuusjohtaja, Huawei
puh. 044 069 8890
hannu.raasakka@huawei.com

Simo Sulkko
varatoimitusjohtaja, Genexis Finland
puh. 
071 445 0100 
simo.sulkko@genexis.eu

www.lounea.fi/10g