Hyppää pääsisältöön
Front page

Skaala IFN Oy

Suomen johtava ikkuna-alan toimija Skaala IFN Oy turvaa tuotannon Lounean moderneilla konesali- ja tietoturvaratkaisuilla

Etelä-Pohjanmaalla vuonna 1956 toimintansa aloittanut Ikkuna- ja ovivalmistaja Skaala on tänä päivänä yksi Suomen tunnetuimmista ikkuna- ja ovibrändeistä. Kotimaisuus on edelleen vahvasti läsnä Skaalan toiminnassa - tuotteet valmistetaan Suomessa mittatilaustyönä keskieurooppalaisia laatustandardeja noudattaen. Kasvavana yhtiönä Skaala huolehtii tarkasti siitä, että tietoverkot ja tietoturva ovat ajan tasalla. Nykyisin tuotannon jatkuvuus on turvattu Lounean konesali- ja tietoturvaratkaisuilla, jotka eivät petä ongelmatilanteissakaan.

 

“Yhteistyö Lounean ja Skaalan välillä alkoi vuonna 2019, kun yhtiössä havaittiin vanhan palvelinratkaisun sekä varmistusjärjestelmän tulleen tiensä päähän. Kehitettävää löytyi myös tietoturvapuolella ja verkkoasioissa. Konsernin emoyhtiön asettamat vaatimukset palveluiden jatkuvuudelle ja toipumiselle erilaisista vikatilanteista eivät myöskään olleet riittävällä tasolla”, kertoo Lounean Seinäjoen yksikössä asiakkuuspäällikkönä työskentelevä Matti.

 

Laadukkaat tietoliikenneratkaisut takaavat toiminnan jatkuvuuden myös ongelmatilanteissa

 

Skaalan tietojärjestelmien haasteita lähdettiin ratkomaan Lounean ammattitaitoisen tiimin johdolla. Skaalan tarpeisiin toteutettiin kaksivaiheinen varmistusjärjestelmä sekä pilvipalvelut, jotka mahdollistavat datan tallentamisen myös tehdasalueen ulkopuolelle. Lisäksi yhtiön tietoturvaa päätettiin edelleen kehittää WithSecuren laadukkailla tuotteilla.

 

“Rakentamamme kokonaisuus pohjautuu Dellin palvelintekniikkaan. Toimme asiakkaan tiloihin kahteen eri paikkaan VMware Clusterit, jotka yhdessä muodostavat erittäin vikasietoisen ympäristön. Lounean vastuulla on valvoa täällä tapahtuvaa toimintaa, minkä lisäksi vastaamme myös testaamisesta sekä palautuksista. Skaalan tuotantotiloissa sijaitsee kallis eristyslasilinjasto, minkä toimintaa turvaamme laadukkailla palvelimilla. Näin ollen Skaalalla voidaan olla varmoja siitä, että toiminta jatkuu mahdollisista ongelmatilanteista huolimatta ja niistä palaudutaan nopeasti varmistusjärjestelmän kautta”,  Matti lisää.

 

Yksilölliseen ja kustannustehokkaaseen palveluun on helppo luottaa

 

Skaalan tietohallintopäällikkö Tero Hakolan mukaan Lounea auttoi yhtiötä menestyksekkäästi tunnistamaan haasteita tietojärjestelmissä ja tietoturvassa. Lounean asiantuntijat onnistuivat ylittämään yhtiön odotukset ennennäkemättömän nopeilla toimintatavoilla ja kustannustehokkailla ratkaisuilla, jotka ovat tulleet todelliseen tarpeeseen.

 

“Me olemme yksi Suomen suurimmista ikkuna- ja ovivalmistajista, joten toiminnan jatkuvuus ja luotettavuus on meille todella tärkeää. Lounea on toimittanut meille paikallisen varmistusjärjestelmän, pilvipalvelun, kytkinverkon ja viimeisimpänä tietoturvan kalastelukampanjan. Toimintaympäristössämme tiettyjä erityisvaatimuksia asettaa eristyslasilinjasto sekä meidän tarpeisiimme räätälöity ERP-järjestelmä. Lounea kuitenkin onnistui tarjoamaan meille kustannustehokkaat ja pätevät järjestelmät erittäin nopealla aikataululla”, Tero kuvailee.