Hyppää pääsisältöön
Front page
31.1.2022

Lounea suunnittelee valokuidun myyntialueiden laajentamista Laukaassa

TIEDOTE 31.1.2022

Kotimainen tietoliikennetalo, Lounea, aloitti valokuidun eli kiinteiden internetyhteyksien myymisen kotitalouksille ja yrityksille syksyllä Jyväskylässä ja Laukaassa.

Joulukuussa Lounea julkaisi ensimmäiset valokuidun rakentamisalueet Laukaan Tiituspohjassa ja tammikuussa rakentamisaluetta laajennettiin Leppävedelle. Kysyntä koko Laukaan alueella on ollut runsasta, ja Lounea suunnitteleekin nyt myyntialueidensa laajentamista myös Laukaan keskustaan ja Vihtavuoren alueelle.

Lounean johtaja Harri Suokko kertoo, että Lounea käy parhaillaan läpi suunnitelmia Laukaan osalta.

– Laukaan Tiituspohjassa ja Leppävedellä meidät otettiin hienosti vastaan ja olemmekin kartoittaneet uusia alueita Laukaasta. Kysyntää on ollut hienosti eri puolilla Laukaata, ja tulemme julkistamaan lähiaikoina jatkosuunnitelmia myynnin osalta. Tällä hetkellä etenkin keskustan alue ja Vihtavuoren alue näyttävät todella hyviltä, Suokko toteaa.

Valokuitu on luotettava internetyhteys, joka ei häiriinny ympäristön internetin käytöstä tai sääilmiöistä. Lounean valokuituyhteys on saatavilla symmetrisenä aina 10 000 Mb nopeuteen asti. Lounea selvittää jatkuvasti kiinnostusta valokuituun Jyväskylän ja Laukaan alueilla, ja tekee rakentamispäätökset kiinnostuksen mukaan.

 

Lisätiedot:

Harri Suokko, johtaja
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi

www.lounea.fi/jyvaskyla


Lounea on täysin kotimainen toimija, meillä on lähes 20 000 yksityisomistajaa ja kotimaista kunta- ja yhteisöomistajaa. Meillä on kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta lähes 15 vuoden ajalta. Olemmekin investoineet jo yli 100 miljoonaa euroa valokuituverkkoihin Suomessa. Lounea on ensimmäinen operaattori Suomessa, joka tuo kuluttajille laajasti 10 000 megan eli 10 gigan internetyhteyden. Kymmenet tuhannet asiakkaamme ovat tutkitusti tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun.