Hyppää pääsisältöön
Front page
19.10.2020
Tags:
etätyö
tehokas työ

Vinkit tehokkaaseen etätyöhön

vinkit tehokkaaseen etätyöhön

Työn käsite on muuttunut radikaalisti 2000-luvulla. Työssä tarvittavaan kommunikointiin käytetään pikaviestimiä ja verkkokokouksia (esim. Teams) ja työskentely tapahtuu usein sähköisesti, pilvipohjaisiin tietojärjestelmiin tai erilaisiin tiedostoihin pohjautuen. Ei siis ihme, että yhä useampi työnantaja tuulettaa pölyttyneitä käsityksiä työnteosta ja mahdollistaa työntekijöilleen työskentelyn muuallakin kuin työnantajan tiloissa.

Kaikkiin työtehtäviin tämä ei sovi, mutta moni pystyy hoitamaan työtehtävänsä ilman fyysistä läsnäoloa. Ja hyvä niin. Jos autolla ajettuja työmatkoja saadaan vähennettyä edes yhdellä päivällä viikossa, tämä vaikuttaa vuositasolla CO2-päästöihin jo merkittävästi, puhumattakaan työmatkojen viemästä vapaa-ajasta.

Etätyössäkin on kuitenkin omat niksinsä ja käytäntönsä, jotka tehostavat ja sujuvoittavat työntekoa kotitoimistolla merkittävästi. Hyvin järjestetty etätyö voi myös edesauttaa perhesovun säilymistä. Kysyimmekin jo pitempään etänä työskennelleiltä vihjeitä hyvän etätyöpäivän toteuttamiseen.


1. Älä unohda taukoja

Etätoimistolla on helppo keskittyä kerrankin työtehtäviin rauhassa – jopa siinä määrin että ajantaju hämärtyy. Ensi alkuun tuli useinkin ”taivaan tähden, mitä tuo kello oikein jo on?” -hetkiä. Tuntien istumisen jälkeen myös selkä muistutti itsestään. Työaika ja vapaa-aika saattavat jopa mennä sekaisin, työpäivä ei lopukaan missään vaiheessa.

Vinkki: Pistä tauot kalenteriin ja muista pitää ne.

Miksi et kävisi lyhyellä, ripeällä kävelyllä kesken päivän? Happea koneeseen ja taas järkikin juoksee paremmin. Jos työnantajallasi on työajan seuranta, leimaa itsesi ulos lenkin ajaksi, silloin ei siitäkään tarvitse potea huonoa omaa tuntoa. Tee työpäivän jälkeen jotain ihan muuta, kuin istu paikallasi sisällä. Tämä voi toimia työmatkan tapaan myös siirtymäriittinä työminän ja kotiminän välillä. 

 

2. Huolehdi työergonomiasta

Googlen kuvahaku ”etätyö” tuo näytölle kaikki kliseet: Läppäri sylissä rantatuolissa hiekalla, sohvan nurkassa työskentelyä jne. Läppärin näyttö ei toimi hyvin suorassa auringonvalossa ja sohvalla niska kenossa pienen ruudun tuijottaminen on varma resepti saada yläselkä jumiin. Ei näin.

Vinkki: Jos teet hiukankaan säännöllisemmin etätöitä, tee itsellesi työpiste.

Mieti työergonomiaa. Pienikin päätepöytä ja tukeva tuoli, sekä kunnollisen kokoinen ulkoinen näyttö ja näppäimistö sekä hiiri parantavat työtehoa kummasti. Muista taukojumpat. Työnantajan kannattaa antaa vanhat isompiin vaihdettavat toimistonäytöt etätyöläisten käyttöön.

 

3. Hyvät tietoliikenneyhteydet takaavat sujuvan työskentelyn

Kännykästä läppärille WLAN:lla jaettu mobiiliyhteys voi kuulostaa teoriassa hyvältä idealta. Moni etätyöläinen on kuitenkin joutunut osallistumaan katkovaan Skype-kokoukseen, jossa puolet puhutuista asioista menee täysin ohitse tai on tapellut vartin verran tipahtelevan VPN:n kanssa saadakseen verkkolevyltä Excelin auki. Mobiiliyhteyden laatu vaihtelee muun muassa sen mukaan, mitä naapureissa puuhataan.  Ei työpäivän tarvitse mennä näin, on myös vaihtoehto.

Vinkki: Kiinteä laajakaista on etätyössä aivan lyömätön.

Tasainen tiedonsiirto ja vasteaika takaavat hyvin toimivat sovellukset. Vanha WLAN-reititin voi myös nikotella. Uuden reitittimen hankinnalla, alle satasen sijoituksella, kodin langaton netti lähtee toimimaan aivan toisella tavalla. Tästä hyötyy etätyöläisen lisäksi koko muu perhekin, kun vaikkapa Netflix toimii aiempaa paremmin. Kysy työnantajaltasi voidaanko vaikka osa kotisi laajakaistan kuukasimaksusta korvata, käytäthän sitä myös työntekoon. Usealla työnantajalla onkin jo valmis politiikka tähän, esim. kiinteä euromääräinen summa joka on sama kaikille etänä työskenteleville.

 

4. Rauhoita työympäristö

Parhaimmillaan etätoimistolla on parempi työrauha kuin avokonttorissa, mutta käytäntö voi olla aivan muuta. Lasten on tietysti mahdotonta ymmärtää, ettet ole oikeasti paikalla vaan töissä, väliin myös puolisonkin voi olla vaikea käsittää tätä. Käytettävissä olevat neliöt voivat rajoittaa ratkaisuja, mutta jotain aina voi tehdä.

Vinkki: Muun perheen elämän ja ympäristön äänet taittuvat merkittävästi kun hankit vastamelukuulokkeet.

Minimissään työpisteen tulee olla eri huoneessa kuin missä muut oleskelevat. Esim. Makuuhuoneeseenkin saa pienen työpöydän, vaikka kokoon taittuvan. Kesäaikana tilapäinen työpiste piharakennukseen voi olla ihan toimiva ratkaisu. Kotipaikkakunnallasi voi toimia lähietäisyydellä yhteisöllinen työtila, josta voit vuokrata lyhyeksikin aikaa työpisteen. Myös joissain kunnissa on kuntalaisille tämän tyyppisiä palveluja täysin ilmaiseksi.

 

5. Älä erakoidu

Jos teet etätöitä pitkiä jaksoja kerrallaan, voit tuntea itsesi eristyneeksi, mökkihöperyyskin voi uhata. Ero työn ja vapaa-ajan välillä alkaa olla liukuva. Tämä on tietysti todella paljon kiinni myös omasta persoonasta. On tärkeää, että yhteys omaan työyhteisöön säilyy selvänä ja tunnet itsesi selvästi osaksi isompaa tiimiä, jolla on yhteinen tehtävä.

Vinkki: Valmistaudu etätyöpäivään kuten tavalliseenkin.

Jos ajat arkiaamuisin partasi tai meikkaat, tee niin myös etäpäivänä, näin siirryt työminään. Erillinen työasukin voi auttaa ajatusmallin vaihtamisessa.

Sen sijaan, että hoitaisit kaiken kommunikaation kollegoille sähköpostilla, soita välillä. Lyhytkin ”oikea” keskustelu parantaa kummankin fiilistä ja yhteistyötä. Bonuksena asiasi saattaa hoitua soittamalla nopeammin kuin sähköpostilla.

 

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018.

Perttu Paloheimo Lounea

Perttu Paloheimo

tuotepäällikkö, kuluttajatuotteet ja -palvelut

Puhelinnumero:
029 707 0307
Sähköposti:
perttu.paloheimo@lounea.fi