![]() | Nimeni: Ville Hiekkamäki Minut löytää tästä toimipisteestä: Turku Olen ollut lounealainen: 2 vuotta Tiimini: Asiakaspalvelu |
Työnkuvani:
Toimin Lounean asiakaspalvelussa palveluneuvojana kuluttaja-asiakkaille. Työtehtäviini kuuluu liittymä- ja palvelumyynti sekä tilauskäsittely, laitetilaukset, laitetestaukset, laitemyynti, asiakastietojen päivittäminen, laskuihin liittyvät kyselyt sekä laskukorjaukset, osakeasiat ja reklamaatioiden käsittely.
Urapolkuni Lounealla:
Työurani alkoi vuonna 2017 pienessä paikallisessa puhelinyhtiössä, joka sijaitsi maaseudun rauhassa Marttilassa. Yritys kantoi tuolloin nimeä Härkätien Puhelin Oy. Allekirjoitin ensimmäisen työsopimukseni puoli vuotta ennen, kuin valmistuin ammattikoulusta datanomiksi. Sain järjestettyä ammattikoulun kanssa asiat niin, että kävin muutamia kertoja viikossa koululla suorittamassa valinnaisaineita, muuten olinkin töissä.
Ammattikoulusta valmistuttuani kesäkuussa 2017 olen työskennellyt täysipäiväisesti ja samalla tiellä ollaan edelleen. Joulukuussa 2021 Lounea osti Härkätien Puhelin Oy:n liiketoiminnan ja helmikuusta 2022 lähtien olen toiminut osana Lounean asiakaspalvelutiimiä.
Mikä on mielestäsi parasta Lounealla?
Mielestäni Lounealla parasta on työkaverit ja työilmapiiri. Täällä kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja auttavat toinen toisiaan.
Olisiko asiakaspalvelu sinun uusi tiimisi?
Jos urapolku Lounean riveissä kutkuttaa, tutustu mahdollisuuksiimme
ja testaa, olisiko sinusta lounealaiseksi!
