Hyppää pääsisältöön
Front page
Lounean työkaverikirja

Päällikkö Jari Lehtiö

0

Nimeni: Jari Lehtiö

Minut löytää tästä toimipisteestä: Salo

Olen ollut lounealainen: 35 vuotta

Tiimini: Myynti

Koulutukseni: SSKKY ammatti-
instituutista 3 v hienomekaniikka linjalta, 
Radio- ja TV asentajaksi. Useita erilaisia
erikoisammattitutkintoja suoritettu
niin teknillisiä, myynnillisiä sekä 
johtamiseen liittyviä.

Työnkuvani: 

Toimin esihenkilötehtävissä valtakunnallisen sekä Julkishallinto tiimissä. Vastuullani on huolehtia eri hankintarenkaisiin liittymisellä että olemme virallinen puitesopimustoimittaja. Täten parantaa myyjien mahdollisuuksia osallistua julkisiin kilpailutuksiin. Pääfocus omassa tekemisessä on huolehtia tiimin aktiivisuudesta ja kaupallisuudesta.

Laadukkaissa markkinavuoropuheluissa tavoite tiedostaa tulevia kilpailutuksia sekä siellä vaadittuja asioita tuoda etukäteen tiedoksi muulle organisaatiolle. Toki hyvin aktiivista yhteistyötä teen valittujen kumppanuuksien parissa. Jatkuvasti skannataan olemassa olevien sekä tulevien päämiesten palvelutarjontaa sekä kyvykkyyttä toimia Lounean arvojen mukaisena kumppanina.

 

Urapolkuni Lounealla: 

Aloitin Salon Seudun Puhelimessa (vuonna -89) kaapelitelevision parissa. Siihen aikaan se oli uutta liiketoimintaa puhelinyhtiölle. Osallistuin aktiivisesti myös erilaisiin mastotöihin eli tavoitteet oli silloin jo "korkealla". Vuosina 92-94 tarjoutui mahdollisuus osallistua pääurakoitsija Siemens Oy:n projektiin. Nuorimies suuntasi seuraavaksi rakentamaan Saksan itäisiin osiin tietoliikennepalveluita (puhelin- ja KaapeliTV verkkoja).

Helsingin puhelinyhtiön koordinoi alihankkijana hanketta johon väliaikaisella komennusmies statuksella siirryin... ilmeisesti näillä vuosilla opin puhumaan sujuvaa siansaksaa koska reissusta palatessani tarjottiin SSP:n yritysmyynnissä myyntimiehen pestiä, johon innokkaasti tartuin. Tällä reissulla ollaan ja päivääkään en vaihtaisi pois!

 

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Aloitan yleensä aamuvarhaisella ennen klo 7 työt. Tsekkaan ensimmäiseksi aamukahvin voimalla emailin, kalenterin, to do -listan. Tarkistan sähköiset kilpailutus asiat (liittyy julkishallinnon asioihin). Seuraavaksi käsittelen asiakashallintajärjestelmästä tiedot mm. asiakas aktiivisuuden, liidien tilanteen, myynnin (voitetut, tarjotut, hävityt), reklamaatiot etc. Sovin sekä osallistun erilaisiin F2F tai Teams-palavereihin; vaatii yleensä niihin valmistautumista mm. materiaalien ja tietojen keräämistä. Työpäivä yleensä päättyy n. klo 16-17 aikoihin.

 

Mikä on mielestäsi parasta Lounealla?

Toimenkuva on todella monipuolinen ja työpäivät vaihtelevia, mikä tuo mielekkyyttä työhön. Töitä tehdään yhdessä työkaverien ja alihankkijoiden kanssa.

Olisiko myynti sinun uusi tiimisi?

Jos urapolku Lounean riveissä kutkuttaa, tutustu mahdollisuuksiimme
ja testaa, olisiko sinusta lounealaiseksi!

Testaa tästä