![]() | Nimeni: Jukka Pasanen Minut löytää tästä toimipisteestä: Forssa Olen ollut lounealainen: 19 vuotta Tiimini: Myynti |
Työnkuvani:
Työpäiväni kuluvat yritysasiakkaidemme parissa myyntipäällikön tehtävissä. Pääsääntöisesti haastan asiakkaita tekemään arjestaan tehokkaamman ja saavuttamaan kilpailuetua erilaisten liiketoimintasovellusten avulla. Tapaan asiakkaita niin läsnä kuin etänä - kaikille osapuolille tehokkaimmalla tavalla.
Urapolkuni Lounealla:
Työurani alkoi silloisen Forssan Seudun Puhelimen aikaan 2004. Työurani alussa toimin meidän Nokian valtuuttamassa huollossa, jossa pääsin ratkomaan yritysten ja kuluttajien puhelin sekä tietoteknisiä murheita asiakaspalvelun kera.
Kolmen vuoden päästä tästä oli aika isomman hypyn — hyppy tuntemattomaan, kohti uusia aikoja. Siirryin talon sisällä yritysmyyntitiimiin, juniorimyyjäksi — samaan aikaan aloitti myös vanhempi myyntikollegani, mentorini Petri Syväjärvi. Tuolloin kuuminta tarjoamaamme olivat kiinteät laajakaistayhteydet, maksupäätteet, puhelinjärjestelmät sekä fax ‑laitteet. Nuorena myyjänä tuli käytyä Lounean myynnin korkeakoulu, jossa tapasin livenä 5 yritysasiakasta päivässä, viitenä päivänä viikossa. Vuonna 2010 siirryin ratkaisumyyjäksi, jolloin vastuullani oli nimetyt asiakkuudet julkisasiakkaista suuryrityksiin.
Lounealla päätettiin lähteä panostamaan erilaisiin liiketoimintasovelluksiin vuonna 2016. Siirryin osaksi perustettavaa uutta tiimiä - tällöin Lounean valikoimaan tulivat vahvasti mukaan taloushallinnon, toiminnanohjauksen, asiakkuudenhallinnan sekä työajanseurannanratkaisut.
Mikä on mielestäsi parasta Lounealla?
Lounea on vakavarainen ja luotettava työnantaja. Lounealla parasta on työkaverit ja työyhteisö - unohtamatta asiakkaita. Työviikon rakennat itse yhdessä asiakkaiden kanssa.
Olisiko myynti sinun uusi tiimisi?
Jos urapolku Lounean riveissä kutkuttaa, tutustu mahdollisuuksiimme
ja testaa, olisiko sinusta lounealaiseksi!
