Hyppää pääsisältöön
Front page
Lounea Työkaverikirja

Järjestelmäarkkitehti Erik Saloheimo

0

Nimeni: Erik Saloheimo

Minut löytää tästä toimipisteestä: Seinäjoki

Olen ollut lounealainen: 8 vuotta

Tiimini: IT

Työnkuvani: 

Vastaan Lounealla palomuurituotannosta ja vedän meidän palomuurituotannon tiimiä. Arkisiin työtehtäviini kuuluu palomuurien käyttöönotot, vianselvitykset ja muutospyyntöjen tekeminen, mutta myös vahvasti palveluun liittyvä kehitystyö. Käyn myös jonkin verran kouluttamassa tai puhumassa eri tapahtumissa liittyen yleisesti tietoturvaan, jotta saadaan asiakaskunta pysymään valppaana tulevista tapahtumista sekä uusista tekniikoista.

 

Urapolkuni Lounealla: 

Aloitin vuonna 2016 tammikuussa työurani Kokkolassa hieman erikoisenkin alun jälkeen järjestelmäasiantuntijana lähituessa. Ylläpidin alkuun asiakkaiden ympäristöjä, joihin lukeutui työasemat, palvelimet ja niihin liittyvä käyttäjätuki. Tiesin jo heti alkuun, että haluan keskittyä enemmän verkkoihin ja tietoturvaan, joten toin ajatuksen hyvissä ajoin jo ilmi mitä haluan tehdä.

Muutaman vuoden jälkeen pääsinkin osaksi silloista verkko- ja tietoturvatiimiä, ja tätä myöten pääsin kouluttautumaan paremmaksi osaajaksi mieleisellä alueella. Tiimissä tuolloin kouluttautumiset liittyivät vahvasti silloiseen F‑secureen ja Watchguard palomuurivalmistajaan sekä Ruckus Wifi/Kytkin -tuotteiden ympärille. Jokaiselle edellä mainituille valmistajalle tuli työuran aikana tehtyä sertifikaatteja, kuten palomuuripuolelle valmistajan kouluttajasertifiointi-tutkinto Hollannissa. Muutama vuosi tästä kun mentiin eteenpäin, niin aloin vetämään silloista verkko- ja tietoturvatiimiä, ja vastasin hyvinkin laajasti eri verkko- ja tietoruvakomponenteista sekä palvelumuotoilin uusia tuotteita palvelupäällikön kanssa.

6‑vuoden työuran jälkeen meidät sulautettiin Lounea Oy yritykseen ja hyvinkin nopeasti muotoutui alkuun työtehtävät palvelutuotannossa, johon kuuluin yrityksien verkot, langattomat verkot, kytkinverkot ja palomuurit. Ei mennyt kovin kauaa, kun päädyimme ratkaisuun, että alan vetämään omaa tiimiä nimeltä palomuurituotanto, jotta saamme paljon selkeämmän fokusoinnin eri työtehtäviin ja täten kehittämään palveluita entistä paremmiksi. Tulevaisuus näyttää erittäin työntäyteiseltä meidän tiimissä ja meillä on hyvät näkymät jo tulevaisuuteen miten halutaan kehittää meidän palvelua entistäkin paremmaksi.

 

Mikä on mielestäsi parasta Lounealla?

Hyvä työilmapiiri ja älyttömän kovat osaajat, tietoa ei pantata vaan se jaetaan. Lisäksi pidän siitä, että olemme automatisoineet asioita mahdollisimman paljon, mikä helpottaa perustekemistä todella paljon. Lisäksi pidän etätyömahdollisuutta hyvänä lisäetuna.

Olisiko IT sinun uusi tiimisi?

Jos urapolku Lounean riveissä kutkuttaa, tutustu mahdollisuuksiimme
ja testaa, olisiko sinusta lounealaiseksi!

Testaa tästä