Hyppää pääsisältöön
Front page
27.4.2023

Lounean valokuituverkko tavoittaa arviolta jo yli 400 000 suomalaista – verkko rakennetaan seuraavaksi Ouluun

Kotimainen valokuituyhtiö Lounea jatkaa voimakasta kasvuaan ja investoi jälleen tulevana kautena merkittävästi valokuituverkkonsa laajentamiseen. Viimeisimmät rakentamispäätökset Lounea teki Ouluun, jossa kaivut alkavat jo tulevan kesän aikana. Lounean  tavoitteena on rakentaa koko kaupungin kattava valokuituverkko.

 - Oulussa on selkeästi tarvetta valokuidulle. Merkkinä siitä ovat saamamme tilaukset, joita on jo nyt tullut siinä määrin, että pääsimme tekemään rakentamispäätöksiä, kertoo Lounean aluejohtaja Harri Suokko. Aloitamme tulevan kesän aikana valokuituverkon rakentamisen Huonesuon, Kiulukankaan, Korvensuoran ja Rannanperän asuinalueilta. Jatkamme myyntiä aktiivisesti myös muilla alueilla ja teemme uusia laajentumis- ja rakentamispäätöksiä tilausten mukaan, Suokko jatkaa.


Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisessa

Tämän rakentamiskauden jälkeen Lounean valokuituverkko yltää jo yli 210 000 osoitteeseen ja tavoittaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Lounean valokuituverkko on yksi Suomen suurimmista ja sen laajentaminen tuo mutkattoman digiarjen kymmenille tuhansille asiakkaille ympäri Suomea. Lounea on rakentanut valokuituverkkoja jo yli 15 vuoden ajan ja investoinut vuoden 2010 jälkeen valokuituverkkoihin noin 150 miljoonaa euroa. Yhtiö on Suomen suurin ja nopeimmin kasvava valokuituoperaattori kuitukotiin markkinassa ja neljänneksi suurin tietoliikenneoperaattori.

 Lounea on saavuttanut huippukorkean asiakastyytyväisyyden vuodesta toiseen, mikä on yksi syy sen nopeaan kasvuun ja menestykseen valokuituverkkojen rakentamisessa. Lounean valokuituverkko mahdollistaa nopean ja luotettavan nettiyhteyden asiakkaille joka on tärkeä osa kodin sujuvaa digiarkea.

Lisätiedot:

Harri Suokko, aluejohtaja
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi
lounea.fi/oulu