Jalkapallon MM-kisat

Jalkapallon MM-kisat

 

 

Jalkapallon MM-kisat ovat täällä taas! Avausottelu pelataan sunnuntaina 20.11.

Tätä hetkeä on odotettu, jalkapallon maailmanmestaruuskisat alkavat tällä viikolla. Turnaus potkaistaan käyntiin sunnuntaina 20.11. ottelulla Ecuador-Qatar ja mestaruus ratkeaa joulukuun lopussa, sunnuntaina 18.12. pelattavassa loppuottelussa.

Turnaus pelataan poikkeuksellisesti talviaikaan, koska järjestäjämaaksi päätyi Qatar, jossa sää on kesäisin liian polttava jalkapallon pelaamiseen. Talvellakaan Qatarissa ei tarvitse kuitenkaan palella, sillä marraskuun keskilämpötila maassa on marraskuussa 28°C ja joulukuussakin 24°C.

Turnauksen ajankohta tarkoittaa samalla sitä, että pelit pelataan kesken Euroopan isoimpien sarjojen, kuten Valioliigan, La Ligan ja Serie A:n kauden. Nämä sarjat jäivät kisojen vuoksi tauolle ja pelit jatkuvat joulun jälkeen vaihtelevina ajankohtina. Ensimmäisenä tauon jälkeen kauttaan jatkaa Valioliiga perinteisellä Tapaninpäivän kierroksella.

 

MM-turnauksessa pelataan 64 jännittävää ottelua, joissa maiden parhaat jalkapalloilijat pääsevät taistelemaan himoitusta pokaalista. Mukana näissäkin kisoissa on 32 maata kilpailemassa maailman parhaan jalkapallomaan tittelistä.

Joukkueet on jaettu kahdeksaan lohkoon:

Lohko A: Qatar, Ecuador, Senegal, Hollanti

Lohko B: Englanti, Iran, USA, Wales

Lohko C: Argentiina, Saudi-Arabia, Meksiko, Puola

Lohko D: Ranska, Tanska, Tunisia, Australia

Lohko E: Espanja, Saksa, Japani, Costa Rica

Lohko F: Belgia, Kanada, Marokko, Kroatia

Lohko G: Brasilia, Serbia, Sveitsi, Kamerun

Lohko H: Portugali, Ghana, Uruguay, Etelä-Korea

Kisojen ennakkosuosikkeina voidaan kansainvälisten vedonlyöntitoimistojen kertoimien mukaan pitää Brasiliaa, Argentinaa, Ranskaa, Englantia ja Espanjaa. Kaikki edellä mainitut kuuluvat harvalukuiseen joukkoon maista, jotka ovat onnistuneet saavuttamaan MM-tittelin vähintään kerran. Muista mestareista Saksa ja Uruguay ovat mukana kamppailussa näissäkin kisoissa, mutta kaksinkertainen maailmanmestari Italia karsiutui näistä kisoista poikkeuksellisesti ulos. Jalkapallon arvokisat ovat karsintoja myöten aina yllätyksiä täynnä ja mestarisuosikit tulevat saamaan kovan vastuksen monelta haastajalta.

Tähtiloistoa on luonnollisesti odotettavissa myös yksilötasolla. Parhaan maalintekijän tittelistä kamppailevat ainakin Englannin Harry Kane, Ranskan Kylian Mbappe sekä Kultaisen Pallon kuluvana vuonna voittanut Karim Benzema, Argentiinan Lionel Messi ja Brasilian Neymar, jotka ovat vedonlyöntitoimistojen kärkinimiä. Huippuosaamista löytyy kuitenkin niin laajasti, että ei kannata yllättyä jos kisojen kultaisen kengän pokkaa joku tämän listan ulkopuolelta.
 

Puolan Robert Lewandowski pelaa nykyisin FC Barcelonassa ja tunnetaan armottomana maalitykkinä

 

Harmiksemme muutamat maailman supertähdet, kuten Mohamed Salah, Erling Haaland, Gianluigi Donnarumma ja David Alaba eivät tule näissä kisoissa esiintymään, koska heidän edustamisensa Egyptin, Norjan, Italian ja Itävallan maajoukkueet jäivät ilman turnauspaikkaa.

Monille lajin supertähdille tämä saattaa olla viimeinen maailmanmestaruusturnaus. Hyvästit MM-tasolla joudumme todennäköisesti jättämään muun muassa Luis Suarezille, Manuel Neuerille, Luka Modricille, Sergio Ramosille, Lionel Messille ja Cristiano Ronaldolle. Nämä pelaajat ovat antaneet meille ikimuistoisia hetkiä, sekä näyttäneet meille mitä jalkapallo voi olla parhaimmillaan. Nautitaan siis näiden elävien legendojen otteista täysillä vielä kerran.

Uuden sukupolven aika loistaa

Monia uusia nimiä ja nuoria pelaajia esiintyy ensimmäistä kertaa MM-turnauksessa tänä vuonna. Heille asetetaan rima varmasti korkealle, ja heiltä odotetaan samanlaisia huippusuorituksia, kuin mitä he ovat meille sarjapeleissä näyttäneet. Näitä nuoria tähtilupauksia kannattaa pitää erityisesti silmällä:

Bukayo Saka (Englanti), Pedri (Espanja), Joao Felix (Portugali), Phil Foden (Englanti), Vinicius Jr. (Brasilia), Alphonso Davies (Kanada), Edouard Camavinga (Ranska), Jude Bellingham (Englanti), Gavi (Espanja)

Mistä näen kisat?

Otteluita on jaettu useamman kanavan kesken, joten tarkastathan kanavat, ottelut ja lähetysajat TV-oppaasta lähemmin.  Otteluita katsot MTV3-kanavalta, MTV Katsomosta, Yleltä, Subilta ja C Morelta. Alta näet mitä otteluita katsot MTV:lta ja C Moren kanavilta. C Morella pääset nauttimaan otteluista ilman mainoksia sekä toki lisäksi mahtavista studio-lähetyksistä, joissa pääset askeleen lähemmäksi kisafiilistä.

Ma 21.11.

klo 21.00 USA – Wales (MTV3 ja C More)

Ti 22.11.

klo 15.00 Tanska – Tunisia (MTV3 ja C More)

klo 18.00 Meksiko – Puola (MTV3 ja C More)

Ke 23.11.

klo 15.00 Saksa – Japani (MTV3 ja C More)

klo 21.00 Belgia – Kanada (MTV3 ja C More)

To 24.11.

klo 15.00 Uruguay – Etelä-Korea (MTV3 ja C More)

klo 18.00 Portugali – Ghana (MTV3 ja C More)

Pe 25.11.

klo 18.00 Hollanti – Ecuador (MTV3 ja C More)

La 26.11.

klo 18.00 Ranska – Tanska (MTV3 ja C More)

Su 27.11.

klo 12.00 Japani – Costa Rica (MTV3 ja C More)

klo 15.00 Belgia – Marokko (MTV3 ja C More)

klo 18.00 Kroatia – Kanada (MTV3 ja C More)

Ma 28.11.

klo 21.00 Portugali – Uruguay (MTV3 ja C More)

Ti 29.11.

klo 21.00 Englanti – Wales (MTV3 ja C More)

klo 21.00 Iran – USA (Sub ja C More)

Pe 2.12.

klo 21.00 Kamerun – Brasilia (MTV3 ja C More)

klo 21.00 Serbia – Sveitsi (Sub ja C More)

La 3.12.

klo 17.00 Neljännesvälierä (MTV3 ja C More)

Ma 5.12.

klo 21.00 Neljännesvälierä (MTV3 ja C More)

Pe 9.12.

klo 21.00 Puolivälierä (MTV3 ja C More)

Ti 13.12.

klo 21.00 Välierä (MTV3 ja C More)

La 17.12.

klo 17.00 Pronssiottelu (MTV3 ja C More)

 

Loppuottelun näet Yleltä su 18.12.2022. Tarkemmat tiedot Ylen MM-lähetyksistä löydät Ylen verkkosivuilta Urheilu-osiosta (Yle Urheilu).

Maksuttomat Ylen ja MTV:n kanavat näet kotonasi helposti Lounean kaapeli TV -peruskanavapaketista, johon voit halutessasi lisätä muun muassa
C Moren tarjonnan maksullisena kanavapakettina. Kanavapaketeista voit lukea lisää ja tilata suoraan täältä TV ja viihde | Lounea.

Lounealta saat nyt myös uutuutena Maxivision IPTV-palvelun, joka mahdollistaa peruskanavien sekä maksukanavien katselun kristallinkirkkaana HD-lähetyksenä internetyhteyden kautta – myös ilman kaapeli TV:tä. Lue lisää ja tilaa Maxivision kotiisi https://lounea.fi/yksityinen/tv-ja-viihde/maxivision
Maxivisionin tilaajat voivat hankkia maksukanavapaketteja Maxivisionin sivuilta.
 

Huomion arvoista:

Qatarissa järjestettävät jalkapallon MM-kisat ovat olleet esillä mediassa paljon myös negatiivisessa valossa. Muun muassa Qatarin valinnassa kisojen isäntämaaksi, maan ihmisoikeustilanteessa ja kisojen infrastruktuurin rakentamisessa on kiistattomia ja vakavia eettisiä epäkohtia.

Lounean arvoihin on vahvasti sisäänrakennettu nollatoleranssi kaikkea syrjintää ja ihmisoikeusrikkomuksia kohtaan.

Jalkapallon MM-kisat on maailman suurin urheilutapahtuma ja koemme, että suomalaiset lähetysoikeudet omistavat mediat (YLE, MTV) lähettävät kisoihin liittyvät sisällöt rehellisesti ja journalistisesti kestävällä tavalla antaen realistisen kuvan kisojen kulusta - niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Kisojen järjestämiseen liittyvistä kiistattomista epäkohdista huolimatta on hyvä muistaa, että näihin syyllisiä eivät ole urheilijat, joukkueiden henkilökunta tai kannattajat. Jokaisella on henkilökohtaisesti oikeus yhtä lailla katsoa ja nauttia kisoista kuin myös boikotoida niitä.

 

Kirjoittajat
Sami Haltia, Lounea

Neea Vienonen, Maxivision

 

 

Jaa artikkeli:
Tagit:
c-more