Hyppää pääsisältöön
Front page
1.3.2023

Lounea laajentaa valokuituverkkoaan Lohjalla

Lounea laajentaa valokuituverkkoaan Lohjalla. Lounean jo olemassa olevan valokuituverkon alueen asukkaat saavat valokuidun käyttöönsä kuluvan vuoden 2023 aikana kun routa maassa hellittää ja kaivuutyöt on mahdollista tehdä. Uusilla laajentumisalueilla rakentamispäätös tehdään kun alueelta tulee riittävä määrä tilauksia.

 

Lounean johtaja Ari Ringborg kertoo, että Lounean strategiana on tuoda valokuituverkko mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville. Valokuituverkon laajennuksen järjestys syntyy kysynnän mukaan, joten nyt Lohjan asukkailla on oiva mahdollisuus vaikuttaa oman alueensa tilanteeseen. Lohjalaiset saavat nyt valokuidun kotiinsa helposti ilman liittymismaksua (norm. 1490€), kytkentämaksu on 150€ ja laajakaista alkaen 29,90€/kk. Valokuidulla on avainlippu, joka on aina merkki täysin kotimaisesta palvelusta. Valokuitu on myös vastuullinen valinta ja kuluttaa merkittävästi vähemmän sähköä kuin esimerkiksi mobiiliverkot, Ringborg jatkaa.

 

Valokuidun tarpeellisuuteen on herätty Suomessa ja kymmenet tuhannet kotitaloudet ovat vaihtamassa kotinsa nettiyhteyden valokuituun. Kotien ja yrityksien tiedonsiirtotarpeet tulevat kasvamaan edelleen tulevien vuosien aikana ja valokuituyhteys on ainoa toimiva ratkaisu kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

 

- Kotitalouksissa käytetään monenlaisia palveluita yhtäaikaisesti monilla eri päätteillä, joten toimivat tietoliikenneyhteydet ovat nykyään yhtä tärkeä elementti kuin esimerkiksi sähkö ja vesi. Toimivat nettiyhteydet ovat myös yhä useamman yrityksen toiminnan edellytys. Valokuitu on ainoa nettiratkaisu, joka ratkaisee nettitarpeet vuosikymmeniksi eteenpäin. Lounean valokuitu mahdollistaa tehokkaat ja symmetriset nettiyhteydet aina 10 Gbit/s nopeuteen saakka,  sanoo Lounean johtaja Ari Ringborg.

 

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisessa

 

Lounean nopea ja täysin kotimainen valokuituliittymä on entistä useamman suomalaisen valinta kodin ja yrityksen ensisijaiseksi tietoliikenneyhteydeksi. Lounean valokuituverkko yltää jo yli 100 000 kotiin ja tavoittaa arviolta yli neljännesmiljoona suomalaista. Valokuituverkkojen rakentaminen on ollut Lounean strateginen valinta vuodesta 2007 alkaen, jolloin Lounea aloitti voimakkaan panostuksen valokuituverkon rakentamiseen. Tähän mennessä Lounea on investoinut valokuituinfraan valtakunnallisesti yli 150 miljoonaa euroa ja Lounean valokuitupalvelut ovat käytössä jo 40 kunnassa.

 

– Meillä on pitkä historia ja vahvaa kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta. Suomen nopeimmin kasvavana valokuituoperaattorina, tulemme jatkossakin panostamaan voimakkaasti valokuituverkkojen rakentamiseen ja lähivuosien tavoitteemme on tuoda Lounean valokuituverkko mahdollisimman monen suomalaisen ulottuville, kertoo Ringborg. Pitkä historia valokuiturakentamisessa takaa laadukkaat ja sujuvat prosessit valokuidun kaivuista palveluiden käyttöön. Meillä on myös tutkitusti huipputyytyväiset asiakkaat, jatkaa Ringborg.

 

Olemme jo rakentaneet alueelle valokuituverkon kartassa sinisellä olevalle alueelle, joten tilaamalla valokuidun saat sen heti kun routa
maassa hellittää ja kaivuutyöt on mahdollista tehdä.
 Kartassa keltaisella olevalle laajentumisalueelle tehdään rakentamispäätös heti kun
saamme kadulta riittävän määrän tilauksia.