Hyppää pääsisältöön
Front page
1.4.2022

Länsilinkille uusi toimitusjohtaja

Lounea-konserniin kuuluvan Länsilinkki Oy:n toimitusjohtajaksi on nimetty Marko Mäkinen. Mäkinen aloittaa tehtävässä 11.4.2022 alkaen.


Ennen nimitystään Länsilinkin toimitusjohtajaksi Mäkinen on työskennellyt Line Carrierin liiketoimintajohtajana sekä yritysmyynnin johtotehtävissä DNA:lla ja TDC Finland Oy:ssä.

– Toivotamme Markon tervetulleeksi Lounea-konserniin. Markolla on erinomaiset edellytykset hoitaa Länsilinkin toimitusjohtajan tehtävää ja hänen johdollaan keskitymme B2B-myynnin kasvattamiseen ja kehittämiseen sekä ylläpitämään nykyisten asiakkaidemme palveluita, toteaa Länsilinkin hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Viitanen.

 

Marko Mäkinen kertoo, että hän ottaa tehtävän innokkaasti vastaan.

Otan tehtävän vastaan todella innolla ja uskon vahvasti siihen, että tavoiteltu kasvu saadaan aikaiseksi, kun saamme vietyä loppuun jo hyvin aloitetut sekä suunnittelut uudistukset tuotteiden ja palveluiden osalta. Länsilinkin perinteet ja vahvat suhteet asiakkuuksiin sekä kumppaneihin ovat erinomainen pohja rakentaa tulevaa ja saada oikean suuntaista toimintaa sekä onnistumisia. On kunnia saada työskennellä osana huippuammattilaisten tiimiä. Itse uskon vahvasti, että onnistumisen eväät löytyvät tiimi / joukkue työskentelystä niin ratkaisuiden parissa kuin aktiivisen myyntityön tekemisen vahvistamisessa. Yhdessä tulemme ratkaisemaan haasteita sekä rakentamaan varmasti paremmat tuotteet ja palvelut niin asiakkaillemme kuin kumppaneillekin, Mäkinen kertoo.

 

Länsilinkki on suomalainen teleoperaattoriyritys, joka palvelee pk-yrityksiä ja teleoperaattoreita. Palveluvalikoimasta löytyy lisäarvoa ja liiketoimintahyötyjä tuottavia ratkaisuja asiakkaille. Länsilinkki on markkinajohtaja pienten teleoperaattoreiden puheliikennemarkkinoilla.

 

Lisätietoja:

Veli-Matti Viitanen,
Hallituksen puheenjohtaja, Länsilinkki Oy
Toimitusjohtaja, Lounea Oy
Puh. 050 1526, veli-matti.viitanen@lounea.fi

Marko Mäkinen
Toimitusjohtaja, Länsilinkki Oy
puh.
044 9873906