
Kehittyneempi uhkien havainnointi osaksi päätelaitesuojausta
Tietoturvauhat ovat muuttuneet merkittävästi viime vuosina. Perinteinen päätelaitesuojaus estää edelleen tehokkaasti tunnettuja haittaohjelmia, mutta ei tunnista enää nykyaikaisempia hyökkäysmuotoja.
Hyökkääjät voivat hyödyntää esimerkiksi varastettuja käyttäjätunnuksia, järjestelmätyökaluja tai muita menetelmiä, jotka voivat jäädä perinteiseltä virustorjunnalta huomaamatta. Tämän vuoksi tietoturvassa korostuu yhä enemmän kyky havaita poikkeavaa toimintaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
Miksi pelkkä suojaaminen ei enää riitä?
Tietoturvan tavoitteena ei ole ainoastaan estää hyökkäyksiä, vaan myös tunnistaa nopeasti tilanteet, joissa hyökkääjä on onnistunut kiertämään ensimmäiset suojakerrokset.
Työasematurvan EDR (Endpoint Detection and Response) havainnointiominaisuus seuraa päätelaitteiden toimintaa ja tunnistaa käyttäytymismalleja, jotka voivat viitata tietoturvauhkaan. Sen avulla voidaan havaita esimerkiksi epäilyttäviä kirjautumisia, poikkeavia verkkoyhteyksiä tai toimintaa, joka poikkeaa normaalista käyttöympäristöstä.
Nopeampi havainto, pienemmät vahingot
Monissa tietoturvaloukkauksissa suurimmat kustannukset eivät synny itse hyökkäyksestä vaan siitä, että hyökkäys havaitaan liian myöhään.
Kun poikkeava toiminta tunnistetaan aikaisessa vaiheessa, voidaan:
- rajoittaa hyökkäyksen etenemistä
- vähentää liiketoiminnalle aiheutuvia häiriöitä
- pienentää tietovuotojen riskiä
- nopeuttaa korjaavia toimenpiteitä.
Tietoturva on muuttunut, ja suojauksen on muututtava sen mukana
Havainnointiominaisuuden lisääminen päätelaitesuojaukseen on vastaus muuttuneeseen uhkaympäristöön.
Perinteinen suojaus estää tunnettuja uhkia. Havainnointiominaisuus puolestaan auttaa tunnistamaan sellaiset hyökkäykset ja poikkeamat, joita ei voida havaita pelkästään ennaltaehkäisevillä suojausmenetelmillä. Yhdessä nämä muodostavat huomattavasti vahvemman suojan yrityksen työasemille, palvelimille ja käyttäjille.
Lounea Tietoturvakeskus täydentää suojausta ja nopeuttaa reagointia
Kyberuhkien määrä kasvaa jatkuvasti, mutta kaikilla yrityksillä ei ole mahdollisuutta ylläpitää omaa tietoturvavalvontaa. Mikäli tarvitset apua, Lounea Tietoturvakeskus yhdistää kehittyneen uhkien havainnoinnin ja tietoturva-asiantuntijoiden tuen, jolloin yrityksesi ei jää yksin mahdollisissa tietoturvatilanteissa. Saat käyttöösi valvonnan, analysoinnin ja asiantuntija-avun ilman oman tietoturvatiimin rakentamista.