Hyppää pääsisältöön
Front page
16.6.2022

Lounean valokuituhanke Lappeenrannassa etenee - ensimmäiset kaivut alkoivat

TIEDOTE 15.6.2022

Kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva tietoliikenneoperaattori Lounea, rakentaa valokuidun Lappeenrantaan. Lounean valokuituhankkeet Lappeenrannassa etenevät hyvin ja ensimmäiset kaivutyöt on jo aloitettu.

Valokuitukiinnostusta on ollut Lappeenrannan alueella runsaasti ja Lounean valokuituhankkeet etenevät hyvin. Ensimmäiset kaivut on aloitettu Lapveden alueella, mistä ne etenevät kohti Hartikkalaa.

-Kaivinkoneet etenevät rakentamisalueilla katu kerrallaan ja tilauksen tehneitä alueen asukkaita viestitään kaivuiden alkamisesta hyvissä ajoin, Lounean johtaja Ari Ringborg kertoo. Lounea jatkaa myyntiä edelleen isoilla alueilla Lappeenrannassa ja uusia alueita päätetään rakennettaviksi sitä mukaa, kun tilauksia tulee riittävä määrä, Ringborg jatkaa.

Lounea investoi vahvasti valokuituverkkoihin

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisesta. Vakavarainen Lounea on investoinut valokuituverkkoihin Suomessa jo yli 150 miljoonaa euroa. Lounean investoinnit Lappeenrannan valokuituhankkeeseen tulevat jo tämän vuoden aikana olemaan kahden miljoonan euron suuruusluokkaa.


Lisätiedot:

Ari Ringborg, johtaja
puh.
044 773 3700
ari.ringborg@lounea.fi

www.lounea.fi/lappeenranta