Hyppää pääsisältöön
Front page
24.2.2022

Lounean valokuidulle on myönnetty Avainlippu-tunnus

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Lounean valokuidulle Avainlippu-tunnuksen osoituksena Suomessa tuotetulle ja Suomessa työllistävälle palvelulle.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä.  Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi suomalaisten kustannusten osuus palvelun omakustannusarvosta, eli kotimaisuusasteen, on oltava vähintään 50 prosenttia. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

- Lounea on täysin kotimainen toimija ja meillä on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisessa. Olemme rakentaneet valokuituverkkoja Suomessa jo lähes viidentoista vuoden ajan ja olemme investoineet valokuituverkkoihin jo yli 100 miljoonaa euroa, kertoo Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen. Lounean valokuidulle myönnetty Avainlippu-merkki auttaa asiakkaitamme valitsemaan suomalaisen vaihtoehdon, Viitanen jatkaa.

Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

- Valveutuneiden kuluttajien määrä kasvaa koko ajan ja kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia. Avainlipusta asiakkaamme tunnistavat, että Lounean valokuitu on tuotettu suomessa ja työllistää Suomessa, toteaa Viitanen. Työllistämme suoraan tai välillisesti jo yli 500 ammattilaista ympäri Suomen, Viitanen jatkaa.

 

Lisätietoja:

Veli-Matti Viitanen, toimitusjohtaja
puh. 050-1526
veli-matti.viitanen@lounea.fi

 

Lounea on täysin kotimainen toimija, meillä on lähes 20 000 yksityisomistajaa ja kotimaista kunta- ja yhteisöomistajaa. Meillä on kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta lähes 15 vuoden ajalta. Olemmekin investoineet jo yli 100 miljoonaa euroa valokuituverkkoihin Suomessa. Lounea on ensimmäinen operaattori Suomessa, joka tuo kuluttajille laajasti 10 000 megan eli 10 gigan internetyhteyden. Kymmenet tuhannet asiakkaamme ovat tutkitusti tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun. Lounean valokuidulle on myönnetty Avainlippu-merkki.

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä noin 5000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua.
www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/ Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävä on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi