Hyppää pääsisältöön
Front page
5.7.2022

Lounea teki kesäkuussa useita rakentamispäätöksiä Seinäjoella

TIEDOTE 5.7.2022

Kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva tietoliikenneoperaattori Lounea rakentaa valokuituverkkoa Seinäjoella. Lounean valokuituhanke etenee nopeasti ja uusia rakentamispäätöksiä on tehty kesäkuussa jo kuusi kappaletta.

Lounean valokuituhanke Seinäjoella etenee hyvin ja rakentamisalueita laajennetaan suuren kysynnän vuoksi. Lounean johtaja Harri Suokko kertoo, että valokuitukiinnostusta on ollut Seinäjoen alueella runsaasti ja uusia rakentamispäätöksiä tehdään lisää säännöllisesti.

Lounean valokuituliittymien myynti jatkuu edelleen kaikilla alueilla. Suokko kertoo, että rakennettavien alueiden järjestys syntyy kysynnän mukaan, joten asukkaat voivat itse vaikuttaa oman alueensa rakentumiseen. Otamme uusia tilauksia vastaan Seinäjoella ja teemme uusia valokuidun rakentamispäätöksiä kysynnän mukaan, lupaa Suokko.

Lounea investoi vahvasti valokuituverkkoihin

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisesta. Vakavarainen Lounea on investoinut valokuituverkkoihin Suomessa jo yli 150 miljoonaa euroa.


Lisätiedot:

Harri Suokko, aluejohtaja
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi  

Ari Ringborg, aluejohtaja
puh. 044 773 3700
ari.ringborg@lounea.fi

www.lounea.fi/seinajoki

 

Uudet rakennusalueet kartassa sinisellä, muut myynnissä olevat alueet keltaisella: