Hyppää pääsisältöön
Front page
30.5.2022

Lounea teki Jyväskylässä uusia rakentamis- päätöksiä ja ensimmäiset kaivut alkoivat

TIEDOTE 30.5.2022

Kokonaan suomalaisessa omistuksessa oleva tietoliikenneoperaattori Lounea, rakentaa valokuidun Jyväskylään. Lounean valokuituhankkeet Jyväskylässä etenevät hyvin ja ensimmäiset kaivut on jo aloitettu.

Lounea on aloittanut valokuituverkon rakentamisen Jyväskylässä Kypärämäen alueella.

- Kaivinkoneet etenevät alueella katu kerrallaan ja tilauksen tehneitä alueen asukkaita viestitään asiasta hyvissä ajoin, Lounean aluejohtaja Harri Suokko kertoo.

Uusia rakentamispäätöksiä

Lounean valokuituhankkeet Jyväskylässä etenevät hyvin ja tänä vuonna toteutettavaa rakentamisaluetta on päätetty laajentaa. Harri Suokko kertoo, että valokuitukiinnostusta on ollut Jyväskylän alueella runsaasti ja uusia rakentamispäätöksiä on jo päästy tekemään. Kilpailijamme vetäytyminen alueelta tulee varmasti myös lisäämään tarvetta Lounean valokuidulle, Suokko kertoo. Lounean valokuituliittymien myynti jatkuu edelleen kaikilla alueilla ja informoimme asukkaita uusista rakentamispäätöksistä sekä kaivuiden alkamisesta, Suokko kertoo.

Lounea investoi vahvasti valokuituverkkoihin

Lounealla on pitkä historia valokuituverkkojen rakentamisesta. Vakavarainen Lounea on investoinut valokuituverkkoihin Suomessa jo yli 100 miljoonaa euroa. Lounean investoinnit Jyväskylän seudun valokuituhankkeiseen tulevat jo tämän vuoden aikana olemaan kuuden miljoonan euron suuruusluokkaa.


Lisätiedot:

Harri Suokko, aluejohtaja
puh. 050 2608
harri.suokko@lounea.fi

www.lounea.fi/jyvaskyla

Lounea on täysin kotimainen toimija, meillä on lähes 20 000 yksityisomistajaa ja kotimaista kunta- ja yhteisöomistajaa. Meillä on kokemusta valokuituverkkojen rakentamisesta lähes 15 vuoden ajalta. Olemmekin investoineet jo yli 100 miljoonaa euroa valokuituverkkoihin Suomessa. Lounea on ensimmäinen operaattori Suomessa, joka tuo kuluttajille laajasti 10 000 megan eli 10 gigan internetyhteyden. Kymmenet tuhannet asiakkaamme ovat tutkitusti tyytyväisiä meiltä saamaansa palveluun. Lounean valokuidulle on myönnetty Avainlippu-merkki.